10-vuotishistoriikki

Lahjasta kaikki alkoi

Kaikki alkoi vuoden 2015 joulun alla. Sonja etsi minulle joululahjaa ja ajatus oli yksinkertainen. Sen piti olla jotain erikoisempaa, sellaista mitä ei tulisi kadulla heti vastaan. Sen piti olla Euroopassa valmistettu ja sellaista laatua, että se kestäisi kovassakin päivittäisessä käytössä vuosia. Tällaisen tuotteen löytäminen ei ollutkaan aivan helppoa, sillä Suomessa suuremmat liikkeet olivat jo silloin ketjuttuneita ja tarjosivat pitkälti samaa kaukoidän tuotantoa. Lopulta Sonja löysi netistä Italiassa valmistetun ruskean weekenderin. Kun paketti saapui, ruskea osoittautuikin hieman punertavaksi. Siitä syntyi kuitenkin ajatus, joka jäi pyörimään mieleen. Miksei Suomessa voisi toimia pieni putiikki, joka valitsisi valikoimiinsa laadukkaita, vain Euroopassa valmistettuja tuotteita pieniltä valmistajilta. Sellaisia tuotteita, joiden tekemistä voisimme käydä itse katsomassa paikan päällä ja joihin voisimme myös itse vaikuttaa.

Jouluna 2015 avasimme ajatusta lähipiirille. Vastaanotto oli epäilevä. Mahtaako toimia, ei kannata ottaa riskiä, menetätte kaikki rahanne, ja eikö olisi turvallisempaa tehdä vain pieni verkkokauppa, jota pyörittäisitte kellarista käsin. Ainoastaan Sonjan veli Samuli oli heti sitä mieltä, että kannattaa kokeilla, koska muuten jäisi harmittamaan. Voi myös olla, että meidän oli vaikea vielä tuossa vaiheessa sanoittaa kunnolla, mistä oli kyse. Meille itsellemme ajatus oli selvä. 

Yrityksen perustaminen

Alkuvuonna 2016 kirjoitin liiketoimintasuunnitelman. Siinä avattiin, millainen valikoima meillä pitäisi olla. Kaikkien tuotteiden piti liittyä jollain tavalla herrasmiehen elämäntyyliin ja olla ajattomia. Kaiken piti olla Euroopassa valmistettua, emmekä halunneet ottaa valikoimiin tuotteita, joita oli jo muuten Suomessa myynnissä tai jossain suuressa verkkokaupassa. Suunnitelmaan liitettiin myös laskelmia siitä, millaista liikevaihtoa ja katetta toiminta vaatisi. Laskelmien pohjana käytettiin kauppakeskus Myllyn omasta asiakaskunnastaan teettämää tutkimusta. Siellä oli kävijämääriä, keskikuitteja, vuotuista myyntiä ja muuta sellaista, jonka varaan oli helppo heittäytyä. Suunnitelmat ovat kuitenkin aina hyviä vain siihen asti, kunnes tekeminen alkaa. 

Lähdimme neuvottelemaan Kauppakeskus Myllyn kanssa liiketilasta. Samalla kävi ilmi, että kauppakeskuksen johtaja luuli minua Sonjan isäksi, vaikka meillä on vain kuuden vuoden ikäero. En ole vieläkään toipunut tästä. Saimme tarjouksen liiketilasta, joka valikoitui myös ensimmäiseksi putiikiksi. Tarjous oli itkettävän ja naurettavan rajamailla. Annoin vastatarjouksen, joka oli kolmasosa ehdotetusta ja kahden vuoden määräaikainen viiden vuoden sijaan. Myllyssä oli silloin paljon tyhjiä liiketiloja, joista tiesin, ettei niille ollut ottajia. Tarjous meni läpi sellaisenaan, ja myöhemmin neuvottelimme vuokraa vielä alemmas. Lopulta maksoimme käytännössä vain Myllyn markkinointimaksua, joka taisi olla noin puolet varsinaisesta vuokrasta. Myllylle oli parempi pitää tila käytössä kuin tyhjänä, ja me tiesimme sen.

Yritystä ei oltu vielä edes perustettu, koska Sonjalle haettiin starttirahaa. Se taisi olla muutaman satasen kuussa puoleksi vuodeksi. Yritystä ei saanut olla perustettu ennen hakemusta, koska jos yritys oli jo olemassa, sen katsottiin ilmeisesti pärjäävän muutenkin. Ajatus tuntui minusta hieman erikoiselta. En oikein ymmärtänyt, kuka perustaisi yrityksen, jonka pystyssä pysyminen riippuisi muutamasta sadasta eurosta kuukaudessa. Hakemuksen käsittely kesti pitkään. Lopulta ilmoitimme, että meidän on pakko perustaa yritys seuraavana päivänä, jotta saamme sopimuksia tehtyä firman nimiin. Sen jälkeen hakemus hyväksyttiin saman tien ja Sonja sai starttirahansa.

Rahoitus

Putiikin perustamiseen tarvittavat rahat tulivat meiltä kahdelta. Mitään lainaa ei otettu. Sonja oli myynyt kesällä 2015 talonsa Ulvilasta ja muuttanut luokseni, joten talosta oli jäänyt lainan jälkeen vähän rahaa. Minä taas olin lopettanut IT-konsultointitalossa ja myynyt omistukseni siitä. Sieltä jäi hieman enemmän. Kun nämä laitettiin yhteen, saatiin perustamiskustannukset ja ensimmäinen alkuvarasto kasaan. Näin jälkeenpäin voidaan sanoa, että rahaa oli aivan käsittämättömän vähän. Se näkyi myös heti alussa, kun hyllyillä oli tuotteita vain kourallinen.

Rahaa säästettiin koko ajan tekemällä kaikki itse ja sama ajatus on yhä voimissaan. Myymälä kalustettiin pitkälti Ikean kalusteilla. Minä suunnittelin ja kokosin vesiputkista vaatetelineet. Samuli teki myymälään laminaattilattian. Minä selvitin ja asensin kassajärjestelmän, varastonhallinnan ja muuta tarvittavaa ATK-tekniikkaa. Alussa ei ollut edes verkkokauppaa, mutta aika nopeasti ymmärrettiin, että siihen pitää panostaa. Sonja hoiti myymälän esillepanon ja sommittelun, tilasi tuotteet, hinnoitteli ne, suunnitteli Saarnin logon ja keksi muuten nimenkin.

On varmaan hyvä sanoa ääneen myös se, että meillä ei ollut mitään varsinaista kokemusta alasta. Sonja oli ollut töissä autojen varaosaliikkeessä markkinoinnissa. Minä olin IT-alalla liiketoimintajohtajana. Sonjalla oli jonkin verran yrittäjäkokemusta toiminimestä, minulla ei sitäkään. Vaatteista emme ymmärtäneet juuri mitään emmekä olleet asiaan mitenkään erityisesti vihkiytyneitä. Jos joku tulisi nyt kertomaan lähtevänsä yrittäjäksi täsmälleen samoilla eväillä, sanoisin luultavasti samaa kuin meidän lähipiiri silloin: Älkää lähtekö.

Rahan kanssa oli tiukkaa aina. Meillä ei ollut rahaa maksaa palkkaa, joten Sonja teki palkatta töitä pitämällä putiikkia auki aina Myllyn ollessa avoinna, eli yli 70 tuntia viikossa. Minä autoin omien töideni ohella sen minkä ehdin. Kotona elettiin minun tuloillani, koska muita tuloja ei käytännössä ollut. Kaikki liikenevä raha laitettiin varaston kasvattamiseen ja uusien tuotteiden hankintaan. Jokainen hutiosto oli kallis. Jos tuote ei mennyt kaupaksi, raha jäi makaamaan hyllyyn juuri silloin kun sitä olisi tarvittu eniten.

Kalliita virheitäkin tuli. Eräs englantilainen kenkävalmistaja jäi kiinni siitä, että osa kengistä valmistettiin Intiassa eikä halunnut kertoa, mitkä mallit olivat tällaisia. Meidän ei auttanut muu kuin kertoa asiakkaille mitä oli tapahtunut ja myydä koko erä puoleen hintaan pois. Periaatteista pidettiin kiinni. Toinen kallis oppitunti tuli, kun eräs valmistaja ei pystynyt järjestämään kuljetusta pienelle laatikolliselle t-paitoja. Soitin johonkin kuljetusfirmoista ja tilasin kuljetuksen Italiasta Suomeen kyselemättä sen enempää hintoja. Paketti tuli, ja sitten tuli lasku. Se oli 465 euroa. Ne ovat kalleimmat t-paidat koskaan.

Keskusta aukeaa

Kun yritys perustettiin, ajatus oli, että tästä kasvatetaan ketju, joka sitten joskus myydään ja nauretaan matkalla pankkiin. Niinpä vuonna 2017 avattiin toinen putiikki Turun keskustaan Kauppiaskadulle, nykyiselle paikalleen. Taas tehtiin kaikki itse. Samat vesijohdoista rakennetut vaatetelineet ovat siellä edelleen käytössä. Jälkikäteen ajatellen oli aivan oikea ratkaisu avata ensimmäinen liike Myllyyn, koska siellä saimme heti näkyvyyttä suuren kävijämäärän vuoksi. Jos olisimme avanneet ensin Kauppiaskadulle, näkyvyys olisi ollut huomattavasti pienempi.

Kauppiaskadun avaamiseen ei myöskään tarvittu lainarahaa. Rahoitus revittiin pitkälti siitä, että tehtiin itse palkatta töitä. Tässä vaiheessa toimintaa oli kuitenkin jo sen verran, että ihmisiä pystyttiin palkkaamaan eikä Sonja olisi muutenkaan voinut yksin pitää kahta liikettä auki. Keskustan asiakaskunta oli erilainen kuin Myllyssä. Usein huomattiin, että jokin tuote oli väärässä putiikissa juuri silloin kun asiakas olisi tarvinnut sitä toisessa. Tavaraa kuskattiin jatkuvasti kahden liikkeen välillä.

Laajennus Helsinkiin

Pari vuotta myöhemmin 2019 avattiin jo kolmas liike Helsinkiin Annankadulle. Liiketila oli hieno ja saimme sinne palkattua hyvän ihmisen töihin. Helsinki oli ensimmäinen putiikki, jonka vuoksi otettiin lainaa. Lainaa ei ollut paljon, muistaakseni noin 50 tuhatta euroa, mutta meille se oli periaatteellisesti iso asia. Olimmehan siihen asti olleet velattomia.

Aika nopeasti kävi selväksi, että kolmen putiikin pyörittäminen tarkoitti käytännössä työpäivien viettämistä kumipyörien päällä. Sonja ajeli Turun ja Helsingin väliä pitämässä liikkeitä auki ja viemässä tavaraa paikasta toiseen. Samaan aikaan käytössä ollut kassa-, varasto- ja verkkokauppajärjestelmä alkoi näyttää rajansa, kun sen olisi pitänyt ymmärtää kolmen eri lokaation liiketoimintaa. Sonjan työ alkoi vähitellen siirtyä enemmän markkinointiin, verkkokauppaan, someen ja tuotekuvaukseen. Tiskivuorot alkoivat harveta. Minä taas olin ostanut porukalla Tam-Silk nimisen vaatetehtaan Kangasalta ja olin siinä täysin kiinni.

Korona

Keväällä 2020 olimme Sonjan kanssa varanneet matkan Italiaan. Meillä oli tapana käydä siellä vähintään kaksi kertaa vuodessa tapaamassa valmistajia. Yksi matka tehtiin keväällä ja toinen syksyllä, joskus kolmaskin siinä välissä. Maaliskuulle suunniteltu matka sai kuitenkin oudon käänteen, kun Italiasta tuli viesti, että yksi paikkakunta johon olimme menossa oli suljettu koronan takia. Muutimme matkasuunnitelmaa, kunnes tuli viesti, että menolento oli peruttu. Otimme uuden lennon Keski-Euroopan kautta, mutta pian sekin peruttiin. Lopulta hotellit alkoivat ilmoittaa yksitellen, etteivät voi ottaa meitä vastaan, ja koko matka peruuntui.

Keväällä kaupankäynti käytännössä kuoli. Verkkokaupasta tuli jonkin verran kauppaa, mutta ei lähellekään tarpeeksi. Oli selvää, ettei yritys selviäisi pitkään kolmella liikkeellä siinä tilanteessa. Teimme päätöksen, että kaikki muut putiikit suljetaan paitsi Kauppiaskatu. Kaikki työntekijät lomautettiin ja työntekijöitä jouduttiin irtisanomaan. Myöhemmin Amanda palasi töihin, sitten Katlin, ja he ovat yhä mukana.

Myllystä kannettiin tavarat Kauppiaskadulle ja ilmoitettiin kauppakeskukselle, että putiikki suljetaan. Meillä ei ollut voimassa olevaa vuokrasopimusta, koska S-ryhmä oli unohtanut uusia sen, joten me vain kannoimme tavarat ulos ja se oli siinä. Helsingin liike ei ehtinyt olla auki vuottakaan, kun se siivottiin tyhjäksi ja tavarat vietiin Turkuun. Kyllä siinä taisi jokin kyynelkin vierähtää, kun kovalla työllä rakennetut putiikit suljettiin. Helsingin putiikin laina oli vielä käytännössä kokonaan maksamatta.

Onni myötä

Koronan aikana hallitus jakoi Business Finlandin kautta tukia, joita minäkin hain sekä Saarnille että Tam-Silkille. Saimme kummallekin täyden koronatuen. Sen lisäksi meitä auttoi se, että kun kolme liikettä sulautui yhdeksi, meillä oli yhtäkkiä tavaraa myytäväksi pitkäksi aikaa. Meidän ei tarvinnut lähteä heti tekemään uusia ostoja.

Ehkä fiksuin ratkaisu tuossa vaiheessa oli kuitenkin se, että päätimme käyttää hiljaisen ajan järjestelmien uusimiseen. Aloitimme projektin, jossa kaikki tuotteet siirrettiin kuvineen ja tietoineen uudelle alustalle, joka toimii kassana, varastona ja verkkokauppana. Sonja teki valtavan työn tässä järjestelmäuudistuksessa. Meille oli myös hyötyä siitä, että Tam-Silkissä oli tehty sama järjestelmävaihdos, joten pystyin auttamaan monissa teknisissä asioissa, joita päivityksen aikana tuli vastaan.

Strategian muutos

Kun koronasta oli selvitty ja Tam-Silk jäi osaltani historiaan, oli aika miettiä Saarnia uusiksi. Olimme tulleet siihen tulokseen, että ketjun rakentaminen ei ehkä sittenkään ollut sitä mitä haluamme tehdä. Useiden putiikkien pyörittäminen toi mukanaan logistisen painajaisen, paljon kuluja ja paljon riskiä. Päädyimme siihen, että jatkossa panostamme verkkokauppaan ja Kauppiaskadun putiikkiin, ja samalla hyväksymme sen, ettemme ehkä koskaan tule myymään mitään Saarni-ketjua ja nauramaan matkalla pankkiin.

Siitä lähtien myynti on kasvanut tasaisesti. Liikevaihto kasvoi nopeasti myös ohi kolmen liikkeen yhteenlasketun liikevaihdon. Jokainen koronan jälkeinen vuosi on ollut edellistä parempi, kuten olivat myös sitä edeltäneet vuodet. Kaikki nämä kymmenen vuotta ovat olleet meille voitollisia, mikä on ollut aina tärkeää. Voitot on laitettu takaisin liiketoimintaan, ja se on näkynyt seuraavina vuosina parempana liikevaihtona ja liiketuloksena.

Vuonna 2025 kokeilimme myös sitä, saisiko verkkokaupasta enemmän kauppaa ulkomaille. Tein sivuille kieliversioita tekoälysovelluksella. Ulkomailta oli tullut tilauksia jo aiemminkin, vaikka sivut olivat pelkästään suomeksi. Nyt kokeiltiin kohdistettua mainontaa muutamaan EU-maahan, ja lopputulos oli, että rahaa paloi markkinointiin käytännössä saman verran kuin kauppaa tuli. Ulkomaan myynti vähän yli kaksinkertaistui, mutta se ei ollut taloudellisesti kannattavaa.

Tähän ulkomaanvalloitukseen liittyen on pakko kertoa vielä yksi tapaus. Tein joulun alla Ruotsiin mainoksia, joihin laitoin aina jonkin 5-15 euron päiväbudjetin. Mainokset ajastin pyörimään muutamaksi päiväksi, paitsi yhden kerran. Yhdestä mainoksesta unohtui päättymispäivä kokonaan. Toukokuussa Sonja huomasi, että meillä pyörii Ruotsissa edelleen joulumainos, jossa joulupallojen keskellä on jokin messenger, ja se oli ollut käynnissä jo puoli vuotta. Se maksoi yli viisi tuhatta euroa. Eikä ollut muuten kannattava.

Ystäviä ja apuja

Heti alkuun meille tuli toimittajaksi Reykjavik District, joka on Olly Lindalin vaatemerkki. Olly on Islannista, mutta asuu ja työskentelee Varsovassa. Hänellä on pieni ompelimo, jossa vaatteet tehdään pääasiassa italialaisista kankaista. Olly oli meille alusta asti iso apu, ei pelkästään toimittajana vaan myös monessa muussa asiassa. Hän neuvoi esimerkiksi siinä, miten putiikki kannattaa somistaa, mitä palveluita pitää tarjota ja mihin asioihin vaatteissa pitää kiinnittää huomiota. Ollyllä oli jo silloin yli 20 vuoden kokemus alalta, joten hänen apunsa oli meille korvaamatonta. Kävimme usein Varsovassa tapaamassa Ollya ja hänen perhettään ja samalla tietysti katsomassa Reykjavik Districtin myymälää.

Myllyn liikettä vastapäätä toimi pieni naisten putiikki, jota pyöritti Virpi. Hän teki pitkää päivää oman liiketoimintansa eteen, ja hänestä oli Sonjalle paljon tukea silloin kun tunnit putiikissa olivat raskaita. Samuli auttoi alkuun tuotekuvien ja kuvausten kanssa. Minä toimin mallina, koska komeita miehiä ei ollut saatavilla. Samuli on ammattikuvaaja, ja hän auttoi Sonjaa kehittymään sellaiseksi kuvaajaksi kuin hänestä on sittemmin tullut. Nykyään kaikki putiikin kuvat tuotekuvista lähtien ovat Sonjan ottamia, paitsi ne missä olen vielä mallina.

Myös rahatilanteeseen saatiin alkuun apua. Isäni osti firmasta 15 prosenttia hyvin varhaisessa vaiheessa, ja sillä rahalla saatiin kasvatettua varastoa. Myöhemmin nuo osakkeet ostettiin takaisin firmalle korkoineen, ja nykyään olemme Sonjan kanssa ainoat omistajat.

Kun keskustaan avattiin liike, naapurissa toimi Araminta, naisten vaateliike, jota pyörittivät Irma ja Oral. Heistä tuli meille paitsi ystäviä myös tukipilareita. Heillä oli yrittäjäkokemusta jo 1980-luvun alkupuolelta asti, joten he olivat nähneet markan devalvaation, useamman laman ja euron tulon. Yhdessä nähtiin sitten myös korona, Kauppiaskadun ulkovuoriremontti ja katuremontti. Irma ja Oral ovat sittemmin päässeet hyvin ansaitulle eläkkeelle, eikä Aramintaa enää naapurissa ole.

Työnjaosta

Nykyään työt ovat jakautuneet niin, että Sonja vastaa koko liiketoiminnasta, erityisesti markkinoinnista, valmistajista ja kaikenlaisista juoksevista asioista. Hän kuvaa päivittäin meidän Kauppiaskadun alakertaan rakennetussa pikkustudiossa. Sonja tekee kaikki somepostaukset ja käytännössä kaiken sen, mikä näkyy ulospäin.

Amanda ja Sonja tekevät yhdessä tilauksia. He katsovat kankaita, nappeja, nahkoja, värejä, määriä ja välillä myös sitä, haiseeko tämä saippua paremmalta kuin tuo toinen. Toki siinä ovat mukana muutkin. Me käymme Sonjan kanssa edelleen Italiassa tekemässä tilauksia ja tutustumassa uusiin valmistajiin. Matkoilla Sonja käy Whatsappissa keskustelua Amandan kanssa valikoimasta, ja minä sovittelen vaatteita ja kenkiä malliksi, koska olen tällainen standardimittainen M-koon vaatenukke.

Katlin tekee meillä myymälässä myyntiä, sekä osallistuu tuotevalikoiman kehittämiseen asiakaspalautteiden pohjalta. Hän hoitaa verkkokaupan asiakaspalvelun ja tilausten käsittelyn sekä on alkanut kehittämään verkkokauppaa aktiivisesti Sonjan kanssa. Saara on viimeisin tulokas ja auttaa opiskelijana silloin tällöin ruuhka-aikoina ja sairastapausten paikkaamisessa.

Minä teen meillä Google-mainontaa ja autan Sonjaa myös Metan mainonnassa. Vastuullani on myös yrityksen talous. Aikaisemmin tein meille budjetteja, mutta niistä on sittemmin luovuttu. Emme siis tee varsinaista budjettia lainkaan, vaikka seuraamme toki taloutta koko ajan. Muuten olen vähän yleismiesjantunen. Jos myymälässä pitää korjata jokin värkki tai ATK ei toimi, minä riennän paikalle. Tärkein tehtäväni on silti toimia autonkuljettajana Sonjalle Italiassa.

Yhteistyöstä valmistajien kanssa

Meillä on valmistajia useista maista, mutta ylivoimaisesti eniten Italiasta. Englannin brexitin jälkeen sieltä tulevien tuotteiden kanssa on ollut kohtalaisia ongelmia, joten EU:n merkitys on tullut hyvin konkreettiseksi. Italialaisten ja muun maalaisten kanssa toimiminen on välillä haastavaa, mutta en pidä sitä kulttuurisena asiana. Kyse on yleensä siitä, millaisen ihmisen kanssa sattuu asioimaan. Osasta toimittajia on luovuttu ihan siksi, että vaikeuksia on ollut liikaa. Muutaman kanssa on oltu välillä hyvinkin epätoivoisia, mutta asiat on lopulta saatu kuntoon. Varsinaisia huijauksia emme ole kokeneet. Kerran meille tosin lähetettiin ihan eri kokoja kuin mitä olimme paikan päällä sopineet ja maksaneet. Se oli ensimmäinen, viimeinen ja ainoa kerta, kun teimme heidän kanssaan yhteistyötä.

Käytännössä toiminta menee niin, että menemme Sonjan kanssa valmistajan kangas- tai nahkavarastoon, jossa on hyllyt täynnä pakkoja. Niistä valitaan, mistä tehdään mitäkin. Kenkiin ja laukkuihin valitaan mielestämme hyviä nahkoja ja malleja. Vaatteisiin sopivia kankaita, nappeja ja muita yksityiskohtia. Kankaita emme toki pysty itse noin vain valitsemaan, vaan siinä tarvitaan aina ammattilainen kertomaan, mitä mistäkin kankaasta voidaan tehdä. Useat valmistajat lähettävät myös näytepaloja ja esimerkiksi nappeja putiikkiin, jotta tilauksia voidaan tehdä etänä. Pelkkien kuvien perusteella ei esimerkiksi kankaasta pysty kovin hyvin näkemään, millainen tuote siitä lopulta syntyy. Edelleen se on jännittävää avata laatikoita ja nähdä miltä valmis tuote näyttää. Hutejakin tulee joskus kangasnäytteistä huolimatta.

Emme myöskään koskaan suunnittele vaatteita tai kenkiä aivan alusta lähtien, vaan rungot ovat aina valmistajan omia. Tällä koulutuksella voi tehdä kaikenlaista, mutta vaatesuunnittelu on oikeasti ammattilaisten työtä. Me voimme sanoa, mitä haluamme muutettavan, millaisia kankaita ja yksityiskohtia tarvitaan tai pitääkö hihaa kaventaa, mutta emme me niitä kokonaan osaa suunnitella. Kengissäkin muokkaamme olemassa olevaa mallia emmekä suunnittele täysin uutta kenkää. Lopputulos on kuitenkin se, että nämä ovat sellaisia vaatteita, kenkiä ja muita tuotteita, joita on tehty ainoastaan meille.

Tulevaisuus

Tällä hetkellä olemme Sonjan kanssa puhuneet paljon siitä, mitä Saarnilta halutaan jatkossa. Olemme tulleet siihen tulokseen, että kasvun rajat on ehkä saavutettu, koska nykyiseen liiketilaan ei yksinkertaisesti mahdu enempää. Vieressä on tyhjä liiketila, mutta sillä on eri vuokranantaja, joten tilojen yhdistäminen ei onnistu. Sen voisi ehkä vuokrata pelkäksi varastoksi, mutta siinä on niin kova vuokrapyyntö, että tila pysynee tyhjillään vielä pitkään. Yksi vaihtoehto olisi muuttaa muualle, mutta siinä on iso riski, ja ehkä yksinkertaisesti me vain pidämme nykyisestä tilasta. Pieni ja intiimi tila tuo juuri sellaisen putiikkifiiliksen kuin haluamme. Vain varastotilaa tarvittaisiin enemmän, eikä sitä tuohon tilaan saa.

Lisäksi meille syntyi vuonna 2024 tytär Vesta, mikä muutti tilannetta myös siinä mielessä, että olisi kiva tehdä elämässä joskus muutakin kuin töitä. Tämä koskee erityisesti Sonjaa, jonka tapa tehdä töitä on aina ollut 110 prosenttia. Nyt Sonja tekeekin Vestan takia nelipäiväistä viikkoa, ja se on meille arvokkaampaa kuin liikevaihto tai liikevoitto.

24.3.2026
Tuomo Saarni

Ps. Alla on kuvia matkan varrelta, ja kuviin on kirjoitettu lyhyt sepustus siitä, mistä niissä on kyse.