Miten pukeutua tyylikkäästi arkeen - vinkkejä miesten business-pukeutumiseen

Tyylikäs ja hyvä business-pukeutuminen koostuu yhdistelmästä omaa tyyliä sekä muutamista tilannepukeutumisen perussäännöistä, jotka ohjaavat asujen kokoamista ja helpottavat yhdistelmien luomista.

Miesten työpukeutumisessa on paljon hajontaa ja pukeutuminen onkin hyvä sijoittaa oman työpaikan yleisen tyylin rajausten sisään. Silloin tällöin on hyvä myös rikkoa työpaikan totuttuja puketumiskoodeja, jos kyseessä on esimerkiksi hyppääminen hupparista bleiseriin tai vaikka siistiin neuleeseen. 

Pukeutuminen on yksi tärkeimmistä osista ensivaikutelmaa ja ensivaikutelma on todella tärkeä osa työympäristöä. Joten pukeutumiseen kannattaa tällöin erityisesti käyttää ajatusta. Samalla kannattaa toki miettiä millaisen kuvan haluat itsestäsi antaa ja kuinka hyvin se kuvaa sinua todellisuudessa. Pelkästään ulkonäöllä voit parhaimmillasi esimerkiksi vahvistaa asiallista ja luotettavaa vaikutelmaa.

Pukeutuminen ei aina ole helppoa, varsinkaan jos se ei tunnu itselle omalta jutulta. Esimerkiksi työpaikan vaihto voi olla tilanne, jolloin omaa pukeutumista kannattaa miettiä. Muutamilla vinkeillä kuitenkin se on helpompaa eikä aina tarvitse laittaa koko vaatekaappia uusiksi kun haluaa tehdä muutosta omaan pukeutumiseen. Businesspukeutumisen voi jaotella kolmeen eri osa-alueeseen,

  • Business formal: virallisin työpukeutumisen koodi
  • Business casual: arkipuvusta seuraava hieman rennompi kokonaisuus
  • Smart casual: siisti, mutta huomattavasti rennompi kokonaisuus 

Näistä kolmesta osa-alueesta on helppo löytää omaan arkeen sopivat vinkit ja tarvittaessa muokata vaatekaappia tarpeen mukaan muutamaan vaatekappaleeseen, jotka toimivat vaatekaapin kulmakivinä. Perusajatuksena kaikissa pukeutumisen osissa on siistit, ehjät vaatteet, joita ei käytetä urheilussa ;)

Business formal

Business formal, business attire tai arkipuku on virallisin ja siistein työpukeutumisen muoto, joka soveltuu erityisesti toimistotyöhön, joka sisältää virallisia asiakastapaamisia, liikekokouksia ja palavereita ja niin edelleen.

Business formal on tumma puku -pukukoodista siistiin arkipukeutumiseen sovellettu pukeutumisen muoto, jolla periaatteessa tarkoitetaan työkäyttöön suunniteltua tummaa pukua.

Perinteisimmin arkikäyttöön tarkoitettu puku on yleensä yksirivinen ja väriltään joko harmaa, tummansininen tai musta. Helppo ja toimiva nyrkkisääntö arkipukua valitessasi on, että se valitaan kestävistä ja laadukkaista materiaaleista, sillä puvun tulee pysyä siistinä lähes jokapäiväisessä käytössä pitkään. Materiaaleissa villakankainen puku on usein se kaikkein kestävin ja hengittävin.

business formal pukukoodi

Sininen puku on aina tyylikäs ja soveltuu työkäytön lisäksi myös juhliin. Huomioi aina pukua ostettaessa että puku on istuva, jolloin se on mukava pitää ja näyttää hyvälle. Nahkasalkku on pitkäikäinen klassikko, joka varmasti säväyttää tyylikkyydellään ja viimeistelee business formal pukeutumisen. 

Puvun alle puettava kauluspaita on mielellään vaalean sävyinen, klassisimmin joko valkoinen tai vaaleansininen. Hillityt kuviot ovat myös sallittuja mutta yksivärinen kauluspaita on aina varmin valinta. Solmio määräytyy kauluspaidan mukaan, yksivärisen paidan kanssa voi pukea kuviollisen solmion ja toisinpäin. Väriäkin solmiossa saa tottakai olla, mutta taskuliinan kuitenkin suosittelen valitsemaan aina joko solmion tai kauluspaidan kanssa samasta sävystä.

Kengät arkipuvun kanssa tulee olla siistit ja nahkaiset, joko ruskeat tai mustat. Viimeisenä vyö, joka määräytyy aina kenkien värin mukaan. Ruskeat kengät - ruskea vyö, mustat kengät - musta vyö.

Kylmien kelien yllättäessä business formalin pukeutumisen viimeistelee siisti ja ajaton villakangastakki, joka peittää puvun takin alleen. Musta tai tummansininen villakangastakki toimii upeasti formaalissa arjessa ja pysyy yhtä tyylikkäänä vuodesta toiseen. Siistillä kaulahuivilla ja nahkaisilla käsineillä annat viimeisen silauksen tyylille.

villakangastakki kylmiin keleihin

Villakangastakkiin saat väriä upealla silkkihuivilla. Tyylikkäät ruskean väriset nahkakengät on yksi vaatekaapin kulmakivistä. 

Business Casual

Business casual pukeutuminen on formaalia arkipukua rennompi siistin pukeutumisen muoto, joka soveltuu esimerkiksi rentoihin juhliin ja siistiin toimistotyöhön silloin kun virallisia edustustilaisuuksia ei ole tiedossa.

Tumma puku on edelleen tässäkin pukeutumisen muodossa käypä valinta, mutta nyt solmion voi jättää kotiin, avata ylimmän napin ja lisätä kokonaisuuteen vapaammin väriä ja kuviota kauluspaidan muodossa. Puvun kankaassa saa myös käyttää enemmän persoonallisuutta ja vapautta, esimerkiksi kevyesti ruutukuvioitu sininen puku on erittäin tyylikäs valinta business casualiin pukeutumiseen. 

business casual

Puvun kanssa rohkean väriset asusteet tai liivi tuovat persoonallisuutta asuun, mutta on edelleen erittäin tyylikäs valinta ja soveltuu mainosti erilaisiin tilaisuuksiin.  Irtotakin kanssa saa monipuolisia yhdistelmiä, hyvä bleiseri taipuu juhlaan ja tyylikkääseen arkeen erilaisten asukokonaisuuksien muodossa.

Business casual pukeutuminen tulee aina miettiä tilanteen ja ympäristön mukaan. Jos työpaikalla tai esimerkiksi juhlakutsussa ei varsinaisesti ole pukukoodia, mutta siisti pukeutuminen on suotavaa, kannattaa kääntyä business casualin puoleen.

Tumman puvun lisäksi asu business casual -työpukeutumiseen on myös muodostettavissa esimerkiksi suorien housujen, kangashousujen, siistin neuleen, kauluspaidan ja irtotakin valikoimista. Asusteilla on helppo tilanteessa kuin tilanteessa tuoda kokonaisuuteen tyylikkäästi väriä ja persoonallisuutta. Muista silti asua luodessasi pitää mielessä kokonaisuuden siisteys ja toimivuus. Kengät ovat tässäkin pukeutumisen muodossa nahkaiset, mielellään mustat tai ruskeat.

business casual asukokonaisuus

Laadukas salkku kruunaa vaativankin työpäivän tarpeet. Ruskea nahkasalkku yhdistettynä siistiin arkipukuun, on varmasti täydellinen yhdistelmä business casual -pukukoodiin. 

Työpukeutumista suunnitellessa ja siihen hankittaessa vaatteita kannattaa aina panostaa vaatteiden laadukkuuteen ja hyviin, kestäviin materiaaleihin. Näissä vaatteissa vietetään parhaimmillaan todella pitkiä päiviä, joiden läpi niiden on säilyttävä siisteinä ja raikkaina. 

Hengittävät luonnonmateriaalit kuten puuvilla ja villa ovat siis aivan loistavia. Villa esimerkiksi hengittää erinomaisesti eikä se ole helposti rypistyvää, plussana villakankaisten vaatteiden ylläpito on todella helppoa. Materiaalina villa puhdistaa itse itseään ja villaiset vaatteet saa pidettyä puhtaina ja raikkaan tuoksuisina pitkälti vain tuulettamalla. Viskoosi on erittäin pehmeää ja miellyttävän tuntuista ihoa vasten. Puuvilla on kestävää ja yhdistettynä pieneen määrään elastaania, se joustaa juuri sopivasti, antaen loistavan istuvuuden ja käyttömukavuuden vaatteelle. 

Smart Casual

Smart casual edustaa edelleen siistiä mutta nyt hieman rennompaa pukeutumista joka toimii niin vapaa-ajalla kuin siistissä sisätyössäkin. Smart casual pukeutuminen mahdollistaa asukokonaisuudet joissa oman tyylisi toteuttaminen saa olla esillä vahvemmin. Kyseisen tyylin pukeutumisen rajat ovat hieman häilyvät ja tulkinnanvaraiset, mutta muutamia perussääntöjä on olemassa tähänkin.

Tyylikäs pukeutuminen saa olla persoonallista ja mukavaa, joustava bleiseri taipuu moneen tyyliin ja sitä on kiva pitää päällä koko päivän. Kun vaatekaapista löytyy laadukas neule, se toimii niin bleiserin kaverina tai sellaisenaan. Twistiä asuun saa luotua esimerkiksi ruudullisilla housuilla. 

Yksi hyvä sääntö muistaa on se, että smart casual pukeutuminen saa toki olla rentoa mutta koska kyseinen pukeutumistyyli sisältyy edelleen työpukeutumisen sisään, sen tulee pysyä asiallisena. Samalla kun smart casual pukukoodi antaa pukeutujalle vapautta toteuttaa itseään se tuo myös vastuun pysyä yli- ja ali-pukeutumisen välissä. Lievä ylipukeutuminen on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin alipukeutuminen virallisissa tilanteissa.

Koska smart casual pukeutuminen on henkilön omaa tyyliä ajatellen huomattavasti vapaampaa, näkee sen pohjalta rakennettuja asuja myös monenlaisia. Hyvin istuva bleiseri, kauluspaita ja kangashousut on helppo ja tyylikäs yhdistelmä. Asteen rennompaan smart casual tyyliin käännyttäessä bleiserin voi vaihtaa halutessaan vaikka liiviin tai neuleeseen.  

siisti miesten asukokonaisuus arkeen

Bleiserissä saa olla erilainen leikkaus, joka tuo rentoutta irtotakkiin ja sen voi helposti yhdistää vaikka mustiin chinoihin ja lenkkaripohjaisiin nahkakenkiin. Siisti ja mietitty asukokonaisuus on aina tyylikäs ja soveltuu mainiosti smart casual pukukoodiin. 

Vapaa-ajalla smart casual voi koostua jopa farkkujen ja siistin kauluspaidan yhdistelmästä. Kengät saa myös tämän pukukoodin mukaan valita hieman huolettomammin, kesällä esimerkiksi kevyet mokkasiinit ja syksyllä lenkkaripohjaiset nahkakengät toimivat loistavasti kokonaisuuden viimeistelyssä.

Smart casual pukeutumisen vaatekaapin kulmakivet: 

  • Siistit housut, esimerkiksi chinot tai kangashousut
  • Kauluspaita (kuviolla tai ilman, mieluiten molemmat)
  • Siisti neule
  • Omaan tyyliin sopiva bleiseri
  • Nahkakengät (ei tarvitse olla pukukengät)
  • Laadukas vyö
  • Päällystakki

Panosta aina laatuun, jotta vaatteet ovat kestäviä. Eri vaatekappaleita yhdistämällä, saa monta erilaista asukokonaisuutta. Chinot ja neule toimivat sellaisenaan yhdessä, kun kelit ovat viileät, neuleen päälle voi laittaa bleiserin. Bleiseri toimii aina kauluspaidan kanssa ja on helppo klassikko. Mukavuutta asuun tuo hyvin istuvat leikkaukset ja hyvät materiaalit, joissa saa olla myös joustavuutta.  Kun haluat muutosta asuun, käytä asusteita kuten taskuliinaa tai huivia tms. Värikästä ohuempaa huivia voi käyttää myös bleiserin kanssa sisätiloissa, jolloin se tuo uutta ilmettä asuun. 

smart casual pukukoodi asukokonaisuus

Pukeutuminen on parhaimmillaan erittäin mukavaa touhua, jos tarvitset vinkkejä pukeutumiseen, me putiikissa autamme mielellämme erilaisten asukokonaisuuksien luomisessa. Otamme huomioon mitä tarvitset ja mitkä tuotteet sopivat juuri sinun persoonaan sekä tarpeeseen. Nähdään putiikissa! :)